Horttanaisen Anterolla oli tyttöystävä jo ennen rippikoulua. Ei kummoinen, mutta tyttöystävä kuitenkin. Minulla ei ollut. Viljasen Petterillä oli stereot, minulla ei. Vanhasta Asasta kuuntelin kun Fagerholm luki varoituksia merenkulkijoille. Tiilikaisilla oli Cortina ja niiden lihavalla pojalla oli oma Solifer mopedi. Minulla ei ollut Soliferia, eikä faijalla Cortinaa. Meillä oli Neckar – voi helvetti. Samanlaisena jatkui lapsuus läpi. Muilla oli, minulla ei.  Polkupyörän sentään omistin, mutta sekin varastettiin. Monark, ruotsalaisten hitsaama.

Kun jouduin jalkamieheksi, niin muut ehtivät aina ensin, veivät parhaat päältä. Viilettivät mopoillaan urku auki ja minulle kiljuivat, että tuu perässä. Tupakit oli jo poltettu kun vihdoin tulin, minulle jäi jämät. Viinat oli juotu kun hölkkäsin paikalle, minulle jättivät pohjat. Naiset oli katsastettu, minulle jäi ...

Tuo kaikki tapahtui ajalla ennen dinosauruksia. Taisi olla seitsemänkymmentä lukua.  Sen jälkeen on ollut alamäkeä, loivaa ja tasaista. Horttanaisella on nykyään diabetes. Minulla ei ole. Viljasella on ylipainoa, närästystä ja verenpainetta. Minulla ei ole niistä mitään. Tiilikaisen lihava poika painii stressiongelman ja mielenterveyden vapaaottelua aina kun ryyppäämiseltään ehtii. Minä en niistä tiedä mitään. Vanhemman Tiilikaisen sydän räjähti kuulemma jo alle viisikymppisenä. Minun toimii vielä. Joskus kun nähdään, niin keskustellaan sairauksista, minä yritän puhua terveyksistä, mutta kukaan ei kuuntele. Väittelevät keskenään, että mihin vaivaan otetaan minkäkin muotoista ja väristä pilleriä ja kuinka monesti pitää käydä yöllä pissalla. Minä olen pääasiassa hiljaa. Paitsi sitten jos paikalle sattuu naisia, pojille jätän jämät.  Vaikka mitäpä ne niillä – enää!

Osattomuus on ollut osani. Nuorena oli köyhyys ja vanhana terveys. Kun on erilainen kuin muut, ei pääse piireihin. Tästä syystä en toivo kenellekään kumpaakaan. Vanhalla iällä sairaus on hieno asia. Saa keskustella lääkkeiden vaikutuksista ja haittavaikutuksista. Välillä voi vähän puhua toisen päälle ja muistuttaa kuinka kamalaa elämä on. Kiireestä pitäisi hellittää, mutta kun ei ehdi. Syödä pitäisi vähemmän, mutta ei pysty kun on nälkä, ja liikkua pitäisi enemmän vaikka vatsa on niin pullollaan, että hyvä kun sohvalle pääsee. Olen minä väliin yrittänyt huudella, että liikkuisitte hyvät ihmiset enemmän. ”Ole sinä kuikelo hiljaa” ne ovat minulle sanoneet, ja päälle vielä väittäneet, että geeneistä se kaikki on kiinni. Kai se totta on kun miesylivoimalla niin väitetään.

Ja sitten minulle tuli syöpä!