Nyt se sitten tuli. Suomen Punainen Risti ilmoitti kirjeellä poistaneensa minut rekisteristään. Ensin kyllä kehuttiin, että moni ikäiseni saattaa olla vielä ihan kondiksessa, mutta sinut me yliviivaamme ruutuvihostamme. Kiittivät sentään kuluneista yhteistyövuosista. Mitään en tehnyt. En ponnistanut kertaakaan, en neuvotellut, en hikoillut enkä edes tavannut ketään. Olin vaan näkönä niin kuin Korhonen kirkossa.  Jess, semmoisesta yhteistyöstä minä tykkään kun ei tarvitse tehdä mitään. Nyt taidan tietää mitä tarkoittaa ”olemisen sietämätön keveys.”

Mutta nyt se on loppu. Kantasoluni on tuomittu käyttökelvottomiksi. Hyväksyn kohtaloni, mutta kummastelen kovasti, että kuka on vuotanut. Julian Assangea epäilisin ensimmäisenä, mutta hänellä taitaa olla muita kiireitä. Joku lähipiiristäni on varmaankin soittanut,  ja kannellut, että nyt se romahti. Tottahan se on. Vuoden aikana kuntoni on mennyt takapakkia sellaista vauhtia, että heikompaa hirvittää. Vuosi sitten juoksin vielä yhtä soittoa 75 kilometriä, mutta tänä vuonna en ole saanut edes maratonilla itseäni oikein kunnolla käyntiin. Nuorempana juoksin Cooperin testin 150m vaille neljä tonnia ja nyt puskee hikeä jo kolmen tonnin ylitys. Ei ole tuulesta temmattu se Punaisen Ristin oletus, että tämmöisen kehäraakin sydän- ja verisuontaudin riski kasvaa sellaisiin sfääreihin, että parempi on kun pannaan koko jätkä poistoihin inventaariossa.

Kaikille itseäni nuoremmille lähetän terveisiä tupakkihuoneisiin ja anniskelutiloihin, että nyt olis paikka auki. Korvaus ei ole kummoinen, mutta ei siinä hommassa tarvitse mitään tehdäkään. Joku saattaa kaivata kantasolujasi tälläkin hetkellä. Soitat vaan Punaiseen Ristiin ja sanot, että tulet minua tuuraamaan. Itse taidan pitää tappiin asti nämä omani, kun eivät tunnu muille enää kelpaavan. Ilmankos muuten minua tänään väsytti kun juoksin 22 kilometrin lenkin. Kantasolut alkavat olla huonossa hapessa.

Juhlaan ei ole vielä aihetta, sillä aion edelleen toimia aktiivisena elinluovuttajana. Ette te niin vaan minusta eroon pääse. Uutuutena voin luvata nyt kaupantekijäisiksi iästä johtuvan sydän- ja verisuonitaudin. Siihen eivät minua nuoremmat lihavat, juopot tupakkimiehet ymmärtääkseni pysty.

Lopuksi kiitän Suomen Punaista Ristiä kuluneista yhteistyön vuosista. Lauantaina olisin voinut tulla oikein kädestä kiittämään, samalla kun tulen pääkaupunkiin juoksemaan maratonin. Varmaan olisitte kahvitkin keittäneet, mutta teillä taitaa olla kauppa kiinni. Sitä paitsi minä olen niin paljon teidän kahvejanne juonut verenluovutuksen yhteydessä, että eiköhän olla sikälikin sujut.

Edellä olevan kirjoitin vihan vimmassa viime syksynä. Onneksi en julkaissut. Joululahjaksi sain syövän. Punaisella Ristillä on ennakkotiedot näköjään hallussa. Enää en kiukuttele. En ikinä!003.jpg